Tuias
Ostoskorisi : 0 tuotetta

Tuias keramiikkaa

Kaikki on lähtöisin innostuksesta keramiikkatöihin, halusta luoda käsintehtyjä keramiikka tuotteita. Töitä, joissa saa selvästi tulla esiin kädenjälki. Olen harrastanut keramiikkaa noin kuudentoista vuoden ajan pääasiassa kansalaisopistoissa ja itse oppien. Dreijaus on ollut alusta asti mieluista ja haastavaa puuhaa, ja sitä se on edelleen. Tykkään tehdä myös ruukkuja käsinrakentaen. Jokainen työni on huolella tehty täysin käsityönä, ja matkassa kulkee vahvasti mukana ajatus työn kauneudesta. Jokaisella tuotteellani on jokin käyttötarkoitus, sillä teen vain käyttöasioita. Pääasiassa suosin kivitavarasavea ja astiani saavat korkeapolttoisena tiiviin ja käyttöä kestävän olemuksen. Astiat käyvät niin uunikäyttöön kuin tiskikoneeseenkin. Käyttämäni lasitteet soveltuvat elintarvikkeille, värimaailma astioissani on pääasiassa vaalea ja puhtaan valkoinen. Astioiden lisäksi työstän myös ruukkuja. Puutarhaan tarkoitetuissa ruukuissa suosin punasavea, varsinkin kotimaisen punasaven kaunis väri ja olemus ovat kiehtovia. Tästä materiaalista syntyvätkin omasta mielestäni kauneimmat puutarharuukut. Uskon punasaven huokoisempana materiaalina myös olevan kasvienkin kannalta yksi parhaista vaihtoehdoista. Oman uunin myötä keväällä 2009 syntyi ajatus tehdä keramiikkatuotteita myös myyntiin. Tuotteeni saivat nimen "Tuias", nimeni mukaan.

Tervetuloa tutustumaan!

Tammikuussa 2012, Tuija Koponen Hyvinkää-Finland
Copyright © 2009 Tuias. Kaikki oikeudet pidätetään.
Powered by Avactis Shopping Cart.